Mikä Chelseassa mättää?

Mikä Chelseassa oikein mättää? Viime vuosien kestomenestyjä on romahtanut rankasti. Romahdus on kuin ilmapallon tyhjeneminen. Aivan kuten ilmapallo pienenee ja pienenee, kun sisällä oleva ilma karkaa, romahtavasta järjestelmästä tai rakenteesta tulee heikompi ja vähemmän vakaa, kunnes se lopulta epäonnistuu tai hajoaa.

Juuri tässä pisteessä Chelsea on nyt. Tuntuu siltä kuin Chelsean pallosta karkaa ilma. Rakenne on heikompi ja vähemmän vakaa kuin ennen, vaikka materiaali ei ole oleellisesti muuttunut. Seura ja edustusjoukkue ovat “huonossa runissa”. Syitä on monia. Loukkaantumiset, taktiset valinnat, paineet sekä selkeät puutteet materiaalissa. Tähän kylkeen voidaan lisätä seuran tekemiä huonoja valintoja, mitä tulee rahan käyttöön sekä uusien hankintojen profilointiin.

Moraali on selvästi laskussa ja tällä hetkellä ei tunnu ratkaisuja löytyvän, mikä on osittain myös aikaisempien valintojen summa. Kysymys kuuluu: onko Graham Potterin työpaikka vaarassa? Toinen vielä olennaisempi kysymys kuuluu: mikä ihme Chelseassa mättää?

Realiteetti

Realiteetti on, että Chelsea majailee sarjassa kymmenentenä, kun kausi on suurin piirtein puolessavälissä. Tulos on surkea joukkueelle, joka oli ennen kautta yleisesti rankattu kolmanneksi tai neljänneksi – ainakin vedonlyöntimarkkinan sekä yleisten keskustelujen perusteella.

Realiteetti on myös, että mikään joukkue ei ole voittanut vähemmän otteluita sitten lokakuun puolenvälin kuin Chelsea. Toki MM-kisat olivat välissä, mutta saldo tältä ajanjaksolta on 1-3-4. Se on kaikilla mittareilla surkeaa tekemistä tämän tason organisaatiolta.

Tosiasia puolestaan on, että Chelsea on jopa ylisuorittanut pisteodottamansa, peräti 4,68 pisteellä. Todellisuudessa joukkueen pitäisi majailla sarjassa vasta 13. sijalla. Joukkue on luonut 19 maalin verran odottamaa (non-penalty expected goals) ja päästänyt samassa kategoriassa 25. Miinusta näyttää.

Tämä on mielenkiintoinen dilemma myös meille purettavaksi. Chelsean PPDA-lukema on sarjan toiseksi matalin Leedsin jälkeen, mikä viittaisi kelpo prässiin. Matala lukema on yleisesti ottaen ollut huippujoukkueen merkki – tai vaihtoehtoisesti seinähullun managerin, kuten Marcelo Bielsa tai Jesse Marsch.

Näemme, että Chelsea ja Liverpool ovat pahimmat epäonnistujat tällä kaudella.

Mitä matala PPDA-lukemaa yleisesti ottaen tarkoittaa? Joko pallonhallintaa, kontrollia sekä korkeaa prässiä kera mainioiden vastaprässisekvenssien, kuten Manchester City, Barcelona tai Bayern München. Tai sitten valmentajaa, joka pelaa upporikasta ja rutiköyhää.

Osa edistyneistä tilastoista näyttävät Chelsean tapauksessa hyvältä, mutta ne tärkeimmät. Ne sakkaavat. Näyttääkö pinnan alla sittenkin hyvältä vai onko syytä heittää kirves kaivoon? Chelsean todellisuus juuri nyt on, että joukkueen pelilliset esitykset vihreällä veralla sakkaavat. Mitä syitä tähän löytyy?

Vaihtamalla paranee?

Kuten tiedämme, Thomas Tuchel sai astua aiemmin kaudella sivuun ja Graham Potter palkattiin syyskuun alkupuolella hänen tilalleen. Odotukset olivat kovat “tacticoiden” ja jalkapallohipstereiden keskuudessa. Graham Potter teki kieltämättä todella hyvää duunia Brightonissa, mutta henkilökohtaisesti oli paljon kysymyksiä ilmassa. Pystyykö Potter replikoimaan jäljen isossa seurassa ja merkittävästi isompien paineiden alla?

Tällä hetkellä on sanottava, että Potter ei ole onnistunut. Ei sinne päinkään. Syihin pureudutaan tarkemmin hetken kuluttua. Varmasti monella tulee ensimmäisenä mieleen ajatus materiaalista. Onko materiaali niin huono, että sillä ei pysty yksinkertaisesti parempaan?

Tämä väite tuntuu naurettavalta tietyistä puutteista huolimatta. Tuchel voitti kuitenkin vastaavalla materiaalilla Mestarien liigan, sai kaksi Top-4 sijoitusta, hävisi hiuksen hienosti viime kauden Mestarien liigan voittajalle sekä hävisi kaksi cup-finaalia rangaistuspotkuilla. Tuchelin aikakausi oli objektiivisesti katsottuna hyvä.

Alkukausi ei kuitenkaan lähtenyt saksalaisella käyntiin hyvin ja loppuaikoina tuntui siltä, että hän hakkasi päätään jatkuvalla otteella seinään ja odotti silti eri lopputulosta. Siltä aikakausi Potterin alaisuudessa on niin ikään tuntunut, mutta eri muodossa.

Itse peli

Nyt otetaan suurennuslasi esiin ja aletaan tutkia yhtälöä toden teolla. Mikä Chelseassa oikein mättää?

Aloitetaan parilla väittämällä. Potterin ja Chelsean pitäisi suoriutua paremmin kuin tähän asti, vai kuinka? Siitä olemme kaikki varmasti samaa mieltä.

On myös varmasti todella eri tilanne valmentaa isoa suosikkia, jota vastaan altavastaajilla on by default isompi tunnelataus? Sinulla on myös valmentajana huomattavasti enemmän paineita, ja jos pallo lähtee pyörimään väärään suuntaan, niin momentumia on vaikeampi katkaista. Kaikki tekeminen tapahtuu suurennuslasin alla. Odotukset ovat yksinkertaisesti eri tasoa. Media ja fanit vaativat enemmän.

"Paine on etuoikeus - se tulee vain niille, jotka ansaitsevat sen." - Billie Jean King

Tämä lainaus viittaa siihen, että paine on luonnollinen osa menestystä ja on merkki siitä, että henkilö on saavuttanut tietyn tason. Se tarkoittaa, että paineen alla oleminen on positiivista, ja että on etuoikeus kokea se.

Miten tämä liittyy Graham Potteriin ja Chelseaan? Syy sille miksi sanoin, etten odota Chelsean kilpailevan hetkeen isoista pysteistä, liittyy juurikin tähän ilmiöön. En koe, että Graham Potter on vielä sillä tasolla tässä vaiheessa uraansa.

Tämä kokemus tulee kasvattamaan häntä, se on selvä. Samalla tuntuu siltä, että hän murenee paineen alla. Suurin osa mielikuvista uudessa skenaariossa ovat aina positiivisia, ainakin fanien keskuudessa. On kuitenkin monesti vaikea antaa yhtä isoa painoarvoa mahdollisille negatiivisille skenaarioille näissä spekulaatioissa, sillä suurin osa ei ole kokenut merkittävää painetta elämässä. On arvioitava tarkkaan, miten joku kestää sen sekä onko kyseinen valmentaja kalju?

Graham Potter ei ole kalju. Tietäjät tietävät. Palataan asiaan.

Ongelman ytimet voidaan kuitenkin pilkkoa pariin pointtiin enemmän taktisesta kuin psykologisesta linssistä:

1) Graham Potter vaihtaa liikaa taktiikoita/systeemiä. Tämä voi olla kelpo keino säilyttää pelaajien ajattelu sekä keskittyminen tuoreena. Varsinkin, jos homma toimii. Monipuolisuudesta on luonnollisesti saatavilla myös etua, mikäli valmentaja pystyy muovaamaan sotasuunnitelmaa vastustajan mukaan. Ongelma on, että pelaajilla pitäisi olla flowta ja selkänoja, jota vasten nojata, varsinkin haastavina hetkinä. Uudet asiat tuntuvat helpolta ja kiinnostavilta, kun on energiaa ja voittajafiilis. Ne vuorostaan tuntuvat monesti vastakohdalta, jos asiat eivät mene kuin siellä kuuluisassa Strömsössä.

Mikel Arteta ja Erik ten Hag eivät ole juurikaan muovanneet systeemiä. Pep Guardiola ei myöskään tee sitä aivan liikaa. Sitoudu johonkin ja luo momentumia.

Kohta yksi toimii varsin kelvollisena aasinsiltana toiseen pointtiin.

2) Graham Potterin kolmen alakerran systeemi, joka näyttää jotakuinkin 3-1-3-3 tai 3-4-2-1-muodolta on ollut yksinkertaisesti liian huono. Etäisyydet eivät ole olleet optimaalisia ja puolustavien pelaajien suunnanmuutosten struktuuri on ollut liian heikko. Tähän lisättäköön myös se tosiasia, että Tuchel peluutti vastaavaa muotoa. Tuntuu siltä, että Chelsea tarvitsee jotain uutta ja tuoretta. Tämän takia Potter on varmastikin kokeillut viime aikoina enemmän neljän alakerralla. Toki epäsymmetrisyys on ollut tässäkin optiossa läsnä.

On myös syytä muistuttaa jälleen kerran kahdesta asiasta. On täysin eri asia valmentaa altavastaajaa kuin isoa suosikkia. On myös syytä muistuttaa, että kolmen alakerran muodot ovat olleet jo muutamia vuosia todella kuuma aihe seurajoukkue- sekä maajoukkuetasolla. Oletettu etu pienenee, kun näitä muotoja opiskellaan sekä valmennetaan.

3) Chelsealla ei ole tarpeeksi haastovoimaa laidoilla saati 1vs1-spesialisteja, jotka voittavat miehensä isolaatiossa. Tästä oli muun muassa puhetta Tutkaparin chatissa ennen eilistä cup-ottelua Manchester Cityä vastaan. Lopputulemana Chelsea loi kokonaiset 0,10 verran maaliodottamaa, koko ottelussa. Pelin avanneella kärkinelikolla oli vain yksi onnistunut haasto koko matsissa.

Jos et hallitse palloa, niin isoin saumasi on hyökätä tilaan/vastaan. Yhtälö vaikeutuu merkittävästi, jos kukaan ei voita omaa miestään.

4) Chelsealla ei ole tarpeeksi ruuhkaa boksissa (liikettä alueelle) ja joukkue luo yksinkertaisesti liian vähän tontteja, liian epäsäännöllisesti.

Vanha viisaus kuuluu: “jos luot vähemmän eteenpäin kuin sinua vastaan luodaan omaan päähän, niin on todella haastavaa voittaa otteluita.”

- Sun Tzu, todennäköisesti


Ratkaisut

Tänä päivänä ei voi varmastikaan puhua kriittisestä tai terävästä kynästä, sillä kirjoittaminen tapahtuu läppärillä. Tosiasia on kuitenkin se, että kritiikkiä on tässä tekstissä jaettu yllin kyllin. Emme ole välttämättä pureutuneet super syvälle eri aiheisiin, sillä tässä ei ole tarkoitus tehdä väitöskirjaa. Tarkoitus on herättää ajatuksia sekä keskustelua.

Ongelmana näissä teksteissä on yleensä myös se, että ratkaisuja on harvemmin tarjolla. Perinteiseen tapaan aiomme kuitenkin esittää niitä. On turha kritisoida tai puhua ongelmista, jos ei tarjoa mitään kehittävää, saati ratkaisuehdotusta. Emme sano, että vastaukset olisivat oikeita, mutta ainakin jotain on tarjota.

Otetaan kuitenkin pieni askel taaksepäin, jotta saamme muutaman ajatuksen ympyrän suljettua. Aloittakaamme loukkaantumisista. Onko se pätevä tekosyy? Ei, kuuluu lyhyt virsi kaunis. Toki poissaoloja on ja Reece James sekä N’Golo Kanté kelpaisivat lähes jokaiselle valmentajalle avaukseen. Mutta. Ennen Raheem Sterlingin sekä Christian Pulisicin äskettäisiä loukkaantumisia ei tilanne ollut surkea.

Tämän taakse ei voi siis piiloutua. Mainitsimme aikaisemmin, että Chelsealla ei ole tarpeeksi, tai tarkemmin ottaen, tarpeeksi päteviä laitahyökkääjiä. Tätä tilannetta voi luonnollisesti parantaa ostamalla.

Samaan hengenvetoon voi sanoa, että Chelsean olisi hyvä hankkia uusi kärki. Pierre-Emerick Aubameyang ei ole enää sama äijä, Armando Broja ei ole myöskään “se äijä”. Ironiaa kauneimmillaan on myös se tosiasia, että Romelu Lukaku on Internazionalessa lainalla. Hänelle olisi kenties ollut käyttöä tällä hetkellä.

Toinen kritiikin kohde on, että Chelsea on käyttänyt järkyttävän paljon rahaa alakerran vahvistamiseksi, mutta isoimmat ongelmat löytyvät yläkerrasta. Tästä voi varmasti syyttää osittain Thomas Tuchelia sekä Chelsean seurajohtoa. Fakta on kuitenkin, että Chelsea päätti ostaa jälleen yhden topparin Benoit Badiashilen myötä. Ehkä niille rahoille olisi ollut parempaa käyttöä?

Fakta on myös, että ostetut pelaajat eivät ole toimittaneet. Marc Cucurella ei ole missään nimessä näyttänyt 65 miljoonan euron pelaajalta, eikä myöskään Kalidou Koulibaly  ole näyttänyt samalta pelaajalta kuin Napolissa.

Ai niin. Näyttää myös siltä, että Chelsea onnistui sössimään Enzo Fernandez siirron, joka olisi ratkaissut monia pulmia. Vaikea nähdä, että Enzo siirtyisi enää Chelsean, jos se ei tapahdu tänä talvena.

Okei. Valehtelimme siis hieman. Lisää kritiikkiä oli jaettava, mutta siirrytään pitemmittä puheitta ratkaisujen maailmaan fr fr.

What would Tutkapari do?

Muutamia ajatuksia tulee näin äkkiseltään mieleen. Ensinnäkin, joukkueen on uskallettava ottaa enemmän riskejä. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mutta maalit tehdään huhujen mukaan yleensä boksista. Riskien ottaminen tarkoittaa myös sitä, että on haluttava voittaa ja jahdattava sitä hanakammin kuin esimerkiksi Nottinghamia vastaan. Joukkue lähinnä siirteli palloa alaspäin, eikä saanut juuri mitään aikaiseksi hukattuaan johdon.

Toinen tapa ottaa enemmän riskiä on yrittää tehdä pelistä hieman enemmän aaltoilevaa. Chelsea ei anna kovinkaan paljon syöttöjä vastustajalle, mikä luo kaaosta (hyvä asia tätä pointtia ajatellen). Sen sijaan oman hyökkäyksen tempo on usein liian hidasta.

Tätä tukee myös Understatin analyysi. Joukkueella on vain kuusi laukausta nopeista hyökkäyksistä. Samalla se on toki päästänyt ainoastaan yhden omiin.

Manchester Unitedilla on nopeista kuusi tehtyä Understatin mukaan. Kaikilla muilla kärkipään joukkueilla on vähintään kaksi tehtyä. Chelsea on liian hidas ja ennalta arvattava käytettävissä olevaan materiaaliin nähden.

Silmä kiinnittyy myös siihen tosiasiaan, että Chelsea on luonut kahden maalin verran odottamaa kulmista ja vapareista, jotka ovat olleet keskityksiä/syöttöjä. Esimerkiksi Liverpoolilla on noin 6,50 enemmän luotua xG:tä vastaavista tilanteista. Tähän olisi myös syytä kiinnittää huomiota.

Mitä muita keinoja on olemassa?

Suurin ja tärkein pointti on kuitenkin open-play xG. Tässä Chelsealla on isoja ongelmia. He eivät yksinkertaisesti tunnu luovan avoimesta pelistä maaliodottamaa. Pallo liikkuu liian hitaasti ja boksissa ei ole ruuhkaa. Mikä siis eteen?

Olennaisen kysymyksen tulisi olla: miten saamme luotua enemmän maaleja? On vaikea voittaa otteluita, jos ei tee maaleja, eikä luo tarpeeksi tontteja. Ongelmaa voi lähestyä muutamalla eri tavalla meidän vaatimattoman näkemyksemme mukaan:

1) 4-3-3 ja Mason Mount kasiksi. Tätä kautta Chelsea saisi parempia mahdollisuuksia hyökätä boksiin kasipaikoilta juoksijoiden kautta. Mount ja Conor Gallgher sopisivat muottiin. On syytä muistaa, että Gallagher on erittäin maalivaarallinen ja energinen pelaaja, vaikka hänen kautensa on ollut surkea. Molemmat pelaajat tekevät väsymättömästi liikkeitä.

Tämä tarkoittaisi toki sitä, että transitioiden torjuntastruktuuri menisi uusiksi. Mutta. Samalla joukkueella olisi parempi spacing ja parempi sauma saada box entries ja sitä kautta vaarallisia cutbackeja sekä ruuhkaa maalille. Jotain tämän tapaista. Kuten huomaatte, struktuuria voi muuttaa myös torjumaan transitioita 5 + 5 tyylisesti.

2) 4-4-2-timantti. Jos laitahyökkääjiä ei ole tarjolla runsaasti, niin miksi pelata laitahyökkääjillä? Kapea yläkolmikko seuraavista palasista Aubameyang, Sterling, Broja, Kai Havertz ja hieman vastaava dynamiikka kasien kanssa kuin ylempänä ehdotettu. Tämä vaatisi toki sitä, että joukkue joutuu riskeeraamaan enemmän pelin tasapainoa nostamalla laitapakkeja ylöspäin. Mutta. Muoto ratkaisisi ”ruuhkaa boksiin” ongelman. Joukkue voisi vallan hyvin prässätä 4-3-3-muodossa, jos näin haluaa.

3) Sisäänkäännetty/sisäänkäännetyt laitapakit, kuten Cityssä (katso pointti 1). Olemme ajoittain nähneet laitapakkien pelaavan Chelseassa sisemmällä, mutta ongelmana tässä on, että pelaajien “ball retention” ei ole Cityn vastaavien tasolla. Jos Hakim Ziyech pelaisi esimerkiksi leveällä, niin ei hän missään nimessä ole yhtä pallovarma tai vaarallinen kuin Riyad Mahrez tai Bernardo Silva. Olisi kuitenkin helpompaa täyttää kenttä ja koettaa saada ajoitukset kuntoon yläkerrassa sekä säilyttää samalla kelpo field tilt. Chelsean field tilt on laskenut viime kauden 64,27 lukemasta tällä kaudella 57,03 lukemaan. Yli 7% muutos, mikä on valtavasti.

Ongelma on siinä, mitä tapahtuu boksissa. Joukkue tarvitsisi yläkolmikolta paljon enemmän liikkeitä linjan taakse sekä maalia kohti.

4) 4-2-2-2/4-2-3-1 ja gung-ho tyylistä jalkapalloa. Aina voi virittää koneistoa juoksemaan enemmän ja ottaa riskejä sekä samalla luottaa omien pelaajien laatuun. Chelsea voisi muokata itsestään enemmän vastahyökkäysjoukkueen ja saada sitä kautta luotua nopeita, suoraviivaisia hyökkäyksiä. Enemmän intent juosta ja satuttaa vastustajaa nopeasti.

Toki nopeista yksilöistä olisi tässä hyötyä, mutta koska joukkueiden struktuuri on epätasapainossa, voisi tällä tavoin pelaamisesta tehdä enemmän numeraaliseen ylivoimaan tai avoimeen tilaan nojaavaa. Enemmän vaistoilla pelaamista.

Viimeinen sana

Voimme kaikilla mittareilla todeta, että Chelsea, Graham Potter sekä Chelsean uusi seurajohto ovat toistaiseksi epäonnistuneet.

"Epäonnistumiset ovat sormenjälkiä tiellä saavutukseen." - C.S. Lewis

Tämä lainaus viittaa siihen, että epäonnistumiset ovat luonnollinen ja väistämätön osa menestyksen saavuttamisprosessia. Se tarkoittaa, että epäonnistumisia voidaan pitää mahdollisuuksina oppia ja kasvaa, ei takaiskuina tai epäonnistumisina. Lainaus viittaa siihen, että epäonnistumiset voivat itse asiassa auttaa osoittamaan tietä kohti lopullista saavutusta.

On siis syytä olla jollain tasolla optimistinen. Potter peluuttaa nuoria ja hänen ideansa tulevat kehittymään sekä iskostumaan pelaajille paremmin. Hän ei kuitenkaan ole missään nimessä yhtä huono valmentaja kuin mitä tulokset antavat ymmärtää. Hän ei myöskään ole yhtä hyvä valmentaja isossa seurassa kuin mitä tulokset Brightonissa antoivat ymmärtää. Paradoksi.

Wilfried Zaha, Leandro Trossard tai Rafael Leao tekisivät joukkueelle hyvää.

Kuten näemme, niin ei pitäisi olla vaikea identifioida, missä isoimmat ongelmat ovat, sillä joukkueesta löytyy vain kaksi puhdasta laitahyökkääjää. Nopeutta ei ole tarpeeksi. Jos kalju hurri pystyy identifioimaan isoimmat ongelmat, niin uskoisi myös Chelsean seurajohdon sekä valmentajan kykenevän tähän. Painotus kuitenkin sanalla kalju.

Jokaisella kärkipään joukkueella Newcastlea lukuun ottamatta löytyy 1vs1-spesialisteja sekä enemmän nopeutta. Marcus Rashfrod, Bukayo Saka, Gabriel Martinelli, Riyad Mahrez, Son Heung-Min, Dejan Kulusevski ja niin edelleen.

Tilanne on kuitenkin se, että jonkin on muututtava. Chelsea on tällä hetkellä taktisesti liian huono, Chelsea on tällä hetkellä liian hidas ja ennalta arvattava ja jostain syystä 90 % sijoitetusta rahasta kohdistuu alakertaan, vaikka isoimmat ongelmat ovat tilanteiden luomisessa.

Onko toivoa olemassa pitkällä tähtäimellä? Ehdottomasti. Potter ei ole näin huono valmentaja. Onko ratkaisuja tarjolla lyhyellä tähtäimellä?

Riippuu siitä, jos tätä jaetaan tarpeeksi ja se kantautuu Lontooseen asti.